Utu oli astutettu maaliskuussa 2010 onnistuneesti erittäin kovatasoisella saksalaisella uroksella Westfalen’s Cäsar. Päivää ennen kuin neljä viikkoa astutuksesta tuli täyteen, Utu karkasi lyhyeltä jaloittelulenkiltä ketun perään yhdessä Taika-mamman kanssa. Taika tuli pitkähkön ajan perästä takaisin, Utua ei kuulunut. Jussi löysi Utun radan varresta, se oli ilmeisesti kuollut junan töytäisemänä heti, syntymättömät pennut mukanaan.

Utu jätti ison aukon ja ikävän. Sillä oli ainutlaatuinen yhdistelmä palavaa riistaintoa ja nöyrää palveluhalua. Se yritti aina vilpittömästi parhaansa ja oli väsymättömän sinnikäs metsällä vaikeissakin olosuhteissa. Kotona se oli pehmeällä tavalla suuri persoona, jonka jättämän aukon tajusi toden teolla vasta kun se oli poissa. Syntymättä jääneitä pentuja jäivät kaipaamaan meidän lisäksemme monet innokkaat pennunvaraajat, joista sitkein oli odottanut Utun pentua kaksi vuotta.

Jussi valitsi Utun luonteen perusteella jo kolmen päivän ikäisenä eikä joutunut katumaan valintaansa. Utu oli U-pentueen pahin riiviö, pienin, rumin ja pippurisin narttupentu. Utu oli aina valmiina metsästämään, innokas, vauhdikas käänteissään, mutta toisaalta myös kiltti. Koulutuksessa ei ollut oleellisia kompastuskiviä. Kunnollinen kotana opetettu tottelevaisuus riitti myös metsällä. Riistalla ei koskaan karjuttu, viime vuosina ei tarvinnut yleensä edes pilliin puhaltaa. Seisonnan kestäväksi kehittyminen kesti selvästi pidempään kuin aiemmilla koirillamme, mutta hyvää kannatti odottaa. Utu ehti sille asetettuja isoja odotuksia jo lunastaakin, mutta sen hieno ura jäi pahasti kesken.

Utu oli sananmukaisesti kaiken viljan koira. Kyyhkyjahdissa rauhallinen ”passimies” ja väsymätön noutaja, sorsajahdissa sinnikäs kaislikoiden perkaaja yhteistyössä kahluuhousut jalassa kulkeneen isännän kanssa. Rusakkojahdissa Utu oli koiristamme paras ja sinnikkäin, supikoiria se nouti emännälle sopivaan aikaan vuodesta iltahämärissä lenkkeillessä lukuisia.

KAER-kokeet olivat edessä syksyllä 2004. Vesikokeen Utu suoritti ensimmäisellä yrittämällä kehujen kera täysin pistein (5/5p), sekä avoimen että nuorten luokan kokeessa. Junkkarissa Utu osoitti erinomaisen linnunlöytökykynsä ollen joka erässä vähintään kerran linnuilla, vaikka ryhmällä kokonaisuutena niitä ei liiaksi asti ollutkaan. Harjoituslintutilanteita oli takana melko vähän eikä seisonta tuolloin aina kestänyt odottaa isäntää paikalle. Niinpä Utu sai päivän kunnon mukaisen NUO2-palkinnon. Enontekiön reissulla päästiin hyviin lintumaastoihin ja Utusta tehtiin kertaheitolla metsästyskoira. Koska pysähtymisestä ei tarvinnut neuvotella, sai Utu runsaasti tilaisuuksia. Kun toisena päivänä saatiin se täydellinen onnistuminen pudotuksineen, oli paketti kasassa. Jalasjärvellä 9.10. Utu sai Jukka Pollarilta NUO1-palkinnon. Raussilan kokeissa 7.11. Utu avasi avoimen luokan palkintotilinsä hienosti AVO2-palkinnolla. Toinen AVO2 tuli 16.1.2005 Tammisaaressa 76 pisteellä, tuomarina oli Matti Silvennoinen. Ensimmäisen syksyn kruunasi Posiolla saatu ukkometso!

Isännän kiireisen kesän jälkeen metsästettiin Utulla ensin alkusyksystä ja kokeisiin se ilmoitettiin vasta vähän myöhemmin. Kesän ja elokuun tauko ei kostautunut. Homma jatkui siitä mihin se talvella jäi. Otteisiin oli tullut, ja metsästäessä tuli lisää, aikuista varmuutta ja määrätietoisuutta. Muotkan kokeissa lokakuussa 2005 Utu olikin kahtena peräkkäisenä päivänä jo lähellä ykköstä (72 ja 78 p). Sitten syksyn ensimmäisessä fasaanikokeessa Rengossa meni oikeastaan kaikki putkeen: kolme erää, kolme riistatyötä, pudotus eikä yhtään vahinkoa haussa:
AVO 1 87 pisteellä, tuomarina Timo Ailio.

Jäljelle irtoaminen onnistui Utulta hyvin jo nuorena, eikä sitä tarvinnut sen jälkeenkään juuri harjoitella. Tiedotuksiakin oli jo saatu käytännön metsällä, joten syksyllä 2006 oli rauhallinen mieli startata Utun kanssa voittajaluokassa. Muotkan kokeissa lokakuussa 2006 Utu sai VOI2 78 pisteellä.

Helmikuussa 2008 Utu saavutti VOI1-palkinnon 82 pisteellä Pekka Heikkisen tuomaroimana Kärkölässä.

Kotona Utu haki isännän hyvin määrätietoisesti silmiin tuijottaen, jos vesikuppi oli tyhjänä. Samoin se kyllä huomasi, jos isäntä oli jouten olevan tuntuinen. Silloin aina kannatti tulla tuijottamaan ja kertomaan, että olen muuten heti valmis. TV:tä katsovan isännän syliin piti joka ilta ainakin vähäksi aikaa päästä, se kun taisi olla maailman paras paikka.

Lasten kanssa Utulta löytyi kärsivällisyyttä aivan kuin emältäänkin. Viiman kanssa Utu oli kuin paita ja peppu, ne hoitivat toisiaan ja makoilivat usein kopin katolla tai petillä limittäin.

Utulta saimme yhden pentueen, Taikasuon Ö-pentueen. Näistä pennuista Öneliä eli Nelliä käytettiin jalostukseen Taikasuon E-pentujen emänä.