Kun koiran hankkimisen aika koitti, käytiin perheessä kova keskustelu rodusta. Isäntä oli ollut Saksassa työharjoittelussa puoli vuotta ja tutustunut tuona aikana pitkäkarvaiseen saksanseisojaan. Pitkäkarvainen on Pohjois-Saksassa karkeakarvaisen saksanseisojan kanssa vaihtoehtoinen joka talon monitoimimetsästyskoira. Fasaanit ja rusakot ovat pääasiallista riistaa, mutta myös sorsalinnut ja kyyhkyt kuuluivat kuvaan sekä sorkkaeläinten verijäljen selvittäminen tarvittaessa. Emäntä oli aluksi itselleen tuntemattoman rodun suhteen epäluuloinen. Aika kului ja projekti eteni, emäntäkin sai lisää tietoa rodusta ja myös karkeakarvaisesta saksanseisojasta. Vähitellen alkoi vaakakuppi kallistua vääjäämättä pitkäkarvaisen puolelle. Yksi vahvasti valintaan vaikuttaneista tekijöistä oli pitkäkarvaisen ongelmaton ja suojaava karva. Sitten vaan tilaus Saksaan perhetutun kautta ja kuukauden-parin päästä pentua noutamaan Helsinki-Vantaan lentoasemalle.

Se oli molemminpuolista ihastusta alusta pitäen. Eikä mennyt kuin pari vuotta, koira pelasi mukavasti ja emäntä oli aikansa kulkenut isännän ja koiran perässä metsällä, niin alkoi houkuttaa oman koiran hankkiminen. Ei muu auttanut kuin ilmoittautua metsästäjäntutkintokurssille, suorittaa koe ja hankkia kortti. Sitten vasta oli asiaa tehdä tilaus omasta pennusta Saksaan.

Paljon on sattunut ja tapahtunut koirien kanssa, lukuisia hienoja elämyksiä on koettu yhdessä, monia mukavia ihmisiä opittu tuntemaan ja harrastus on vienyt mukanaan. Neljä pientä lasta toimivat tehokkaasti jarruna, niin että vielä eivät metsällä yhtäjaksoisesti vietetyt pätkät ole sellaisia kuin ehkä toivoisi. Eikä emäntä ole päässyt oman haulikon kanssa radalle ihan niin useasti kuin olisi halunnut. Mutta suunta on ylöspäin.